keskiviikko 4. helmikuuta 2015

PARHAAT RUNEBERGIT

On taas se aika vuodesta, jolloin ruoka- ja leivontablogit täyttyvät toinen toistaan maukkaimmilla Runebergin torttujen ohjeilla. Valinnanvaikeus iskeekin siinä vaiheessa, kun pitäisi osata erotella käyttökelpoiset toteutettavaksi. Viime vuonna sain ostettua vihdoin ja viimein runebergejä varten silikonimuotin, jonka mukana tullut resepti pääsi kokeiluun (klik). Reseptin tuotoksista tuli herkullisia hyvin kuohkeita (vaikka vähempikin rasvan määrä olisi riittänyt), mutta tällä kertaa halusin tehdä aidomman makuisia. Etsin siis pipareita sisältävän ohjeen ja kävin Alkosta erikseen ostamasta piskuisen putelin rommia.

Mainio resepti löytyi Kakkuviikarin blogista, josta alkuperäisen reseptin voi käydä ottamassa talteen. Itse tein pientä säätöä mm. voin suhteen.

RUNEBERGIN TORTUT (6 KPL)

150g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1½ dl mantelijauhetta
9 paksua piparkakkua
1 dl korppujauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

KOSTUTUSLIEMI:
1 ½ dl vettä
½ dl punssia, mantelilikööriä, rommia tai omenamehua

KUORRUTUS:
vadelmamarmeladia tai –hilloa
tomusokeria
tilkka vettä

1. Laita uuni kuumenemaan 180-asteiseksi. Jauha piparkakut ja sekoita joukkoon mantelijauhe, korppujauhot, vehnäjauhot ja leivinjauhe.

2. Vatkaa huoneen lämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen joukkoon ja vatkaa hyvin. Lisää kuivat aineet vaahtoon ja sekoita mahdollisimman nopeasti tasaiseksi.

3. Nostele taikinaa lusikalla silikoniseen muottiin, älä ihan täyteen. Silikonista muottia ei tarvitse voidella. Kypsennä uunissa noin 30 minuuttia.

4. Anna torttujen levätä 5 min. vuoassa, ennen kuin kumoat ne.

5. Sekoita kostutusliemi ja valuta sitä leivosten päälle reilusti (lämmin neste imeytyy tasaisemmin) tai upota leivokset liemeen. Jos mahdollista, anna muhinoitua rauhassa yön yli jääkaapissa.

6. Sekoita tomusokeri ja tilkka vettä tahnaksi. Nostele torttujen päälle lusikallinen marmeladia ja valuta tahnaa hillosilmän ympärille.

En voi muuta kun kehua tätä ohjetta! Näistä tuli parempia, kuin kaupan ylikuivat tai märkyyttä tihkuvat runebergit. Maku oli hyvin täyteläinen ja jotta vadelmamarmeladia olisi enemmän, kaiversin näihin kapeat kuopat vadelmasilmät alle. Kannattaa malttaa syödä vasta seuraavana päivänä, jolloin maku ja koostumus vain paranee. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän jälkiä käynnistäsi, kommentointi ilahduttaa aina! :)