sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

ESITAIKINA TESTIIN

Esitaikina, raski, juuri. Kaikki ovat synonyymejä asialle, jonka pitäisi antaa runsaasti makua vehnäpohjaisiin leipiin ja pulliin eli tehdä niistä entistäkin herkullisempia ja maukkaampia. Vaikka olen joskus ohimennen kuullut puhuttavan juuresta, en ole koskaan ottanut asiasta tarkemmin selvää tai muutenkaan perehtynyt asiaan sen tarkemmin. Pienen googletuksen jälkeen löysinkin paljon tietoa ja eri ohjeita juuren tekoon ja sehän herätti mielenkiintoni! Juuri tarkoittaa siis löysää esitaikinaa, joka laitetaan käymään juuren tai hiivan avulla hyvissä ajoin ennen itse leipomista (esim. jo edellisenä iltana).



Mutta antaako esitaikinaan leivottu pulla sen mitä siitä luvataan? Uteliaisuuttani päätin testata asiaa käytännössä leipomalla kaksi erillistä taikinaa: normaalitaikinan ja juureen tehdyn taikinan. Makuraatina ja valmiita pullia sokkomaistelemassa oli muutaman ihmisen joukko.

Aloita esitaikinan valmistus muutamaa tuntia aikaisemmin tai jo edellisenä iltana. Itse tein esitaikinan aamupäivästä ja illalla rupesin leipomaan.

ESITAIKINA
1 dl vettä
10g tuorehiivaa
1 tl kardemummaa
2½ dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva veteen. Lisää kardemumma ja vehnäjauhot. Anna levätä vedottomassa paikassa pyyhkeen alla. Ota pullataikinan voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin, ettei sitä tarvitsisi sulattaa mikrossa (kuummennetun rasvan koostumus muuttuu).



Kohotettu esitaikina
PULLATAIKINA
0,75 dl vettä
0,75 dl maitoa
1 tl suolaa
1 dl sokeria
30g tuorehiivaa
1 kananmuna
n. 7 dl vehnäjauhoja
pullan esitaikina
150 g voita

Lisää hiiva lämpimään nesteeseen (vesi+maito). Hämmennä sekaan munat, sokeri, suola ja osa jauhoista. Lisää esitaikinaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää vähitellen loput jauhot taikinaan ja alusta, kunnes se irtoaa kulhon reunoilta. Vaivaa kunnon sitko, jotta valmiiden pullien koostumus olisi kuohkeaa. Lisää pehmeä voi, älä mielellään sulata voita mikrossa! Anna kohota liinan alla vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. Tee taikinasta haluamiasi pullia tai pitko (meillä tehtiin korvapuustia), kohota vielä ennen paistamista.



Kohotettu pullataikina




Toisen pullasatsin tein tutusta pullataikinasta.

PULLATAIKINA
2 ½ dl maitoa
25g hiivaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
noin 7 dl vehnäjauhoja
100g margariinia

Ja sitten itse parhaimpaan osuuteen, eli pullien testaamiseen. Tieteen nimissä pullia piti syödä hieman enemmän, jotta osaisi varmasti sanoa, jos makueroa löytyy! Esitaikinaan leivottu taikina oli mielestäni kuohkeamman tuntuinen ja maku oli voimakkaampi normaalipullaan verrattuna, sitä oli myös helpompi käsitellä. Normaalipulla oli päältä hieman rapea, kun taas esitaikinaan tehty pulla kokonaan pehmeä. Ero oli kuitenkin niin pieni, että testijoukon miehet eivät sitä ennen naisten kommentteja huomanneet. Esitaikinaan tehty pulla kesti myös tuoreenmakuisena pidempään. Johtopäätöksenä tultiin siihen tulokseen, että kumpikin oli hyvää, mutta esitaikinapulla oli mehevämpi ja näin ollen testin voittaja. Taidankin muuttaa rituaalini ja leipoa tästä eteenpäin pullaa ainoastaan esitaikinaan. Se voi kuulostaa työläämmältä, mitä sitä se ei kuitenkaan ollut. Ja eikö paremman maun vuoksi ole valmis tekemään melkein mitä vain! :)

2 kommenttia:

  1. Itse leivon pullataikinan lähes joka kerta jo edellisenä iltana kylmään ja aamulla sitten vai leivon kylmästä taikinasta pullat ja mielestäni pullat ovat juurikin pehmeämpiä, kuohkeampia ja maukkaampia näin leivottuina. Jätän taikinan vähän normaalia löysemmäksi, koska kylmä taikina on helppoa leipoa, näin pullistakin tulee pehmeämpiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin huomasin, että taikinaa oli helppo käsitellä, vaikka jätinkin hieman löysemmäksi. Ehdottomasti aion tehdä näin toistekin, jäi sen verran hyvä maku suuhun! :)

      Poista

Jätähän jälkiä käynnistäsi, kommentointi ilahduttaa aina! :)