perjantai 21. elokuuta 2015

MUSTIKKA-BANAANIMURUPIIRAKKA


Joka vuosi sama juttu. Jo heti keväällä alan innoissani suunnitella, kuinka tänä vuonna käyn poimimassa mustikkaa pakkasen täyteen talvea varten. Sieltä sitä on sitten helppo ottaa mm. leivontaan. Mutta tänäkin vuonna, kuten liian monena edeltävänäkin vuotena, loistava suunnitelma jäi vain ajatuksen tasolle. Kun pääsin vihdoinkin ystäväni kanssa metsään asti astiat kourassa, oli se jo kirjaimellisesti imuroitu mustikoista. Siellä täällä muutama hassu sininen marja kökötti yksinäisyyttään. Sääskiä toki oli senkin edestä!

Melkein tunnin vimmatun poimimisen jälkeen meillä oli kasassa hädin tuskin litraa. Onneksi sentään Reco nautti metsässä juoksemisesta, ei ollut turha reissu. :) Reissu ei tuntunut myöskään turhalta illalla sohvan syövereissä ihanaa mustikkapiirakkaa syödessäni. Sitähän varten minä kävin mustikoita metsästämässä ja siihen ne riittivätkin!

Nyt lähtee jakoon ehdottomasti yhdeksi parhaimmaksi mustikkapiirakaksi kohonnut piiras, jossa banaani maistuu hennosti ja korostaa lisäksi vaniljan makua. Jo raaka taikina maistui herkulliselle ja voisokerivaahtoon varovasti sekoitettu lopputaikina on kokeilemisen arvoinen makuelämys.

Mutta entäpäs muruseos! Normaalisti olen valmistanut sen nyppimällä voin sokerin joukkoon, tässä taas sokeri korvattiin fariinisokerilla ja voi jestas mikä maku! Kaneli ja muskottipähkinäkin antoivan pientä lisäpotkua muruseokseen. Mutta nyt riittää ylistäminen, kokeilkaa ohjetta itse. ;) Alkuperäinen ohje on löydettävissä blogista nimeltä Fabtastic Life (klik), tähän olen tehnyt pieniä muutoksia aineksien määrässä.


MUSTIKKA-BANAANIMURUPIIRAS
100g voita
1½ dl sokeria
2 keskikokoista banaania
2 munaa
½ dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl soodaa
4½ dl mustikkaa

Muruseos
2½ dl fariinisokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
100g voita

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Soseuta banaanit esim. tehosekoittimella tasaiseksi massaksi. Vispaa sekaisin munat, maito ja vaniljasokeri ja lisää seokseen muussatut banaanit.

Yhdistä vehnäjauho, leivinjauhe ja sooda keskenään. Sekoita kuivat aineet banaaniseokseen ja kääntele lopuksi sokerivoivaahtoon varovasti esim. nuolijaa apunakäyttäen. Lisää mustikat.

Voitele pyöreä tai neliön muotoinen vuoka (oma oli 28x21cm) ja kaada taikina. Valmista muruseos sekoittamalla kulhossa fariinisokeri, vehnäjauhot, kaneli ja muskottipähkinä. Nypi paloiteltu, hieman pehmennyt voi joukkoon. Ripottele seos piirakan päälle. Paista n. 30-35 min. Jäähdytä ennen leikkaamista. Piirakka on loistavaa sellaisenaan tai sitä voi nauttia vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.

tiistai 18. elokuuta 2015

HELLO KITTY -KAKKU





Kaverini tyttären 1-vuotis syntymäpäiville minulla oli ilo toteuttaa toiveiden mukainen kakku. Kahvipöytään haluttiin Hello Kitty aiheinen kakku, jota varten sain valokuvan toteutusta helpottamaan. Kisun viereen tuli toiveesta gerberan kukkia, pieniä valkoisia kukkasia sekä lehtiä. Kakun reunaa koristaa lisäksi pikku-prinsessan nimi.

Täytteeseen tuli mustikka- ja vaniljamousset. Metsästä saakin mukavasti mustikkaa, jos vain sattuu sellaiselle paikalle, johon muut poimijat eivät ole kerenneet. :) Päällinen satin icea ja koristeet tehty sokerimassasta.

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ!! ♥


maanantai 17. elokuuta 2015

SUKLAAVANUKAS PÄHKINÄVAAHDOLLA



Koska tänään on yleisesti ottaen viikon masentavin päivä (maanantai), ajattelin hemmotella itseäni ja miestä jollain makuahivelevällä kokemuksella, johon kuuluu suklaa - tottakai! Suklaaseen kun lisätään vielä maapähkinävoita ja vielä vähän lisää suklaata, on kädessä pala taivasta. ;) Alkuperäinen resepti on löydetty Martha Stewartilta.

Vanukas ei vaadi kovin suuria voimanponnistuksia, vaan se on helppo ja melko nopea valmistaa. Ainoa kompastuskivi taitaa olla jäähdytykseen käytettävät tunnit. Jotta itsekuri ei pettäisi, koin paremmaksi lähteä Reco-koiran kanssa lenkille! Recosta puheen ollen, ukkeli täyttää ensi kuussa jo vuoden. Vuoden! Eihän siitä ole kauankaan, kun Reco oli vielä syliinmahtuva, isoilla korvilla ja tassuilla varustettu pallero. Vaikka tämä pallero on suurentunut noin 40 kiloa painavaksi, hieman suuremmaksi palleroksi, on se edelleen mieleltään pentumainen ja nössykkä. ♥

Mutta palataanpas takaisin vanukkaan ääreen. Reseptillä on herkullisuuden lisäksi toki muitakin plussapuolia: siitä on helppo varioida uusia versioita. Jos et halua suklaavanukasta, jätä kaakaojauhe pois. Jos et halua pähkinävaahtoa, korvaa maapähkinävoi esim. suklaalevitteellä tai tilkalla minttu-aromia. Murenna päälle suklaakeksiä, suklaata, nougatia tai mariannerouhetta. Kaada päälle vaikka kinuskikastiketta. Vain mielikuvitus on rajana! Pelkkää vanukasta riittää neljälle hengelle, vaahdon kera annoksia tulee 6 kpl.

SUKLAAVANUKAS (4 hlö)
1½ dl sokeria
½ dl maissitärkkelystä
1/4 tl suolaa
(3/4 dl kaakaojauhetta)
5 3/4 dl maitoa
4 munan keltuaista
30g voita kuutioituna
1 tl vanilja-aromia

Sekoita paksupohjaisessa kattilassa sokeri, maissitärkkelys ja suola. Jos teet suklaavanukasta, lisää joukkoon myös kaakaojauhe. Vispilöi sekaan maitoa pieni määrä kerrallaan, jotta maissitärkkelys liukenisi kunnolla ja suuremmilta klimpeiltä vältyttäisiin. Vispaa vispilällä joukkoon keltuaiset.

Keitä seosta koko ajan sekoittaen miedolla lämmöllä, kunnes se pulpahtaa. Sammuta levy ja jatka keittämistä vielä noin minuutin verran. Kaada vanukas siivilän läpi kulhoon, jotta mahdolliset klimpit jäisivät pois matkasta. Sekoita vanukkaaseen voikuutiot ja vanilja-aromi.

Peitä kulho tuorekelmulla (estää kalvon muodostumista vanukkaan päälle) ja jäähdytä jääkaapissa vähintään 3 tuntia. Vispaa vanukasta hetken ennen tarjoilua.

PÄHKINÄVAAHTO
3½ dl vispikermaa
2 rkl sokeria
½ dl maapähkinävoita

Vaahdota 3 dl kermaa ja sokeri vaahdoksi. Lisää maapähkinävoihin loppu vispikerma (½ dl) ja vispilöi sekaisin. Lisää pähkinäkerma kermavaahtoon ja sekoita.

Lusikoi tarjoilulaseihin ensin vanukasta ja sitten pähkinävaahtoa. Tee haluamasi määrä kerroksia ja jätä pähkinävaahto päällimmäiseksi. Siirrä annokset jääkaappiin tunniksi maustumaan. Ennen tarjoilua koristele esim. suklaarouheella tai murenna päälle keksiä.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

VOIKAKKUPOHJA TESTISSÄ

Lupailin aiemmin tekeväni vertailupostauksen voikakkupohjan ja sokerikakkupohjan välillä. Tässä se siis tulee. :) Reseptin löysin vahingossa Kakkumonsterin blogista ja pakkohan tätä oli kokeilla omaan synttärikakkuun. Kyseessä oli siis kaksikerroksinen massalla päällystetty kakku, jonka ensimmäiseen kerrokseen tuli voikakkupohja ja toiseen kerrokseen sokerikakkupohja.

Jo pelkät kommentit voikakkupohjasta Kakkumonsterin sivuilla lupailivat pelkkää hyvää. En ollut itse ennen koskaan kuullutkaan tällaisesta versiosta, joten mielenkiinnolla odotin lopputulosta.


Voikakkupohja

Voikakkupohja

Voikakkupohjasta tuli sokerikakkupohjaan verrattuna mehevämpi, maukkaampi ja tiiviimpi, mikä on ehdottomasti eduksi massalla päällystettäessä ja painavilla koristeilla koristettaessa. Pinnasta tuli tasainen ja siisti, eikä pohja kärsinyt voikreemiä levitettäessä yhtään samalla tavalla, kuin huokoisempi sokerikakkupohja. Maku muistutti kaukaisesti mummon leipomaa piirakkaapohjaa. Kaloreiden määrä pohjassa kyllä hirvitti, mutta turha niitä on miettiä siinä vaiheessa, kun kakkua mutustelee! Tulee vain paha mieli.

Voikakkupohja vaatii hieman enemmän kostuketta, kuin kevyempi sokerikakkupohja, muuten siitä jää kuivahko.

Oman kakun tein 22cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan. Kakkumonsterin postauksesta löytyy myös valmiiksi muunneltut ohjeet halkaisijaltaan erikokoisille pohjille.

VOIKAKKUPOHJA 22-24cm
375g voita
375g sokeria
6 munaa
330g vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää munat yksitellen joukkoon vuorotellen jauhojen kanssa. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun tai voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunnin.

Ohjeen mukaan kakkua paistetaan 175 asteessa noin tunti. Itse paistoin omaani (22cm halkaisija) 1h 10min, sillä tikku jäi hieman taikinaa kun sen tökkäsi kakun keskelle. Reunat kuitenkin paloivat hieman ja jouduin palaneen osan leikkaamaan irti.

Entä millaiseen lopputulokseen pääsin? Voikakkupohja miellytti ainakin omaa makuelämystäni, vaikka olenkin tottunut turvalliseen sokerikakkupohjaan. Tulen tekemään tätä varmasti tulevaisuudessakin, mutta sokerikakkupohja on lyömätön joidenkin täytteiden kohdalla, kuten kermavaahdon ja mansikoiden!


Sokerikakkupohja


Sokerikakkupohja

perjantai 14. elokuuta 2015

SYNTISEN HYVÄT MUFFINIT


Netissä on jo kauemman aikaa pyörinyt KakkuKatrin räjähtävän suosion saanut muffiniohje - ja ihan syystäkin! Alkuperäinen nimi näille syntisen hyville muffineille on Better than sex cupcakes. Odotukset olivat toki korkealla, enteileehän nimikin jo vaikka mitä tästä herkusta! Herkullisen maun viimeisteli sisällä oleva kinuski ja pehmeä sekä kevyen oloinen kuorrute, vaikka siitä löytyikin voita sekä sokeria - paljon.

Jo pelkkä taikina oli uskomattoman hyvää! Jätinkin kulhon pohjalle sitä reilummin, ihan vain raakana syömistä varten. ;) Mutta olivatko nämä seksiä parempaa? Sen saat päättää itse!

SUKLAAMUFFINIT n.12kpl
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
½ dl kiehuvaa vettä
175 g huoneenlämpöistä voita
1 1/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
1 dl maitoa

Täyte
keitettyä kondensoitua maitoa

Siivilöi kaakaojauhe astiaan. Mittaa venhäjauhot, sooda ja vaniljasokeri toiseen astiaan. Vatkaa sokeri ja huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi ja lisää kananmunat yksitellen kokoajan vatkaten.

Lisää maito kaakaojauheseokseen. Sekoita voi-sokerivaahtoon vuorotellen kaakao-maitoseosta ja jauhoja, mutta älä enää vatkaa kovasti. Laita taikinaa muffinivuokiin, täytä n. 2/3 vuoista. Paista 175 asteessa n. 18min. Jos teet pieniä muffineja niin vähennä paistoaikaa. Kokeile tikulla muffinien kypsyyttä. Muffinit ovat kypsiä, jos taikinaa ei tartu tikkuun.

Tee valmiisiin muffineihin koloja ja pursota niihin kondensoitua maitoa. Pursota päälle kuorrutus ja koristele kondensoidulla maidolla ja esim. Mars-suklaapatukkarouheella.



UNELMAN PEHMEÄ KUORRUTUS
5 rkl vehnäjauhoja
2½ dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
225 g voita
2 1/4 dl hienoa sokeria

Laita kattilaan maito ja vehnäjauhot, sekoittele keskilämmöllä niin kauan, että seos sakenee. Nosta sen jälkeen jääkaappiin jäähtymään. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi, lisää vaniljasokeri. Yhdistä maito-jauhoseos ja voi-sokeriseos ja vatkaa ainakin 3 minuuttia kunnes kuorrutus on pehmeää ja kuohkeaa, lähes kermavaahtomaista. Pursota tai levitä kuorrutusta muffinien päälle.


keskiviikko 12. elokuuta 2015

KINDER-JUUSTOKAKKU


Tämä herkullinen juustokakku oli yksi tarjolla olevista herkuista syntymäpäivilläni. Lupailin siihen ohjetta, joka tulee tässä. Ohje on peräisin KeittiöKriitikon ihanasta blogista, josta löytyisi vaikka mitä testattavaa lisää! Pintaan tein pientä marmorikuviointia sekä koristelin kinder-munalla, raastetulla suklaalla ja orvokeilla, jotka ovat tulleet melko yleiseksi näyksi koristelemissani kakuissa. Mutta kun ovat niin suloisia! :)

KINDER-JUUSTOKAKKU (20cm)

1½ pötköä (n.250g) Domino-keksejä (Original)
50g voita

200g maustamatonta tuorejuustoa
3dl + 4rkl vispikermaa
0,75dl sokeria
1 keltuainen
60g Rainbow Delizione 78% suklaata
150g Marabou-valkosuklaata
5½ liivatelehteä
½ dl maitoa

Vuoraa 20cm irtopohjavuoka leivinpaperilla; laita leivinpaperi pohjan päälle ennenkuin napsautat vuoan reunan kiinni. Murskaa Domino-keksit ja lisää sulatettu kuuma voi. Sekoita hyvin, kaada täyte vuoan pohjalle ja levitä kevyesti tasaiseksi kerrokseksi. Älä painele tai tiivistä, muuten pohjasta tulee liian kova leikattavaksi.

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Pilko molemmat suklaat erillisiin pieniin astioihin. Mittaa kummankin suklaan päälle 2rkl kermaa. Lämmitä kulhoja mikrossa 30s kerrallaan kunnes kerma lämpenee ja suklaa alkaa sulaa. Varo ylikuumentamasta! 

Vaahdota 3dl vispikermaa pehmeäksi vaahdoksi. Laita erilliseen kulhoon tuorejuusto, sokeri ja keltuainen, vatkaa näitä pari minuuttia. Lisää juustoseokseen sulanut valkosuklaa, vatkaa sekaisin. Lisää vaahdotettu kerma, sekoita sähkövatkaimella ja käytä tarvittaessa nuolijaa apuna.

Kuumenna maito mikrossa kiehuvan kuumaksi. Purista liivatelehdistä vesi ja liuota ne kuumaan maitoon. Kaada liivateliemi täytteeseen samalla sähkövatkaimella sekoittaen. Ota täytteestä noin 2dl erilleen, kaada loput vuokaan keksipohjan päälle ja siirrä heti pakastimeen jähmettymään. Lisää erilleen otettuun täytteeseen sulatettu tumma suklaa ja sekoita tasaiseksi. Odota että kakku jähmettyy hieman, n. 10-15 minuuttia ja kaada tummasuklaatäyte kakun päälle. Tasoita lusikalla ja siirrä kakku jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

maanantai 10. elokuuta 2015

SYNTTÄRITARJOILUT

Edes omat synttärit eivät oikeuta itseä rentoutumaan, vaan kolme päivää meni keittiön puolella leipoessa ja koristellessa kakkuja ja leivonnaisia. Milloinkohan saisin maistaa jonkun muun tekemää kakkua?

Vieraita oli vähän - vain läheisimmät tulivat käymään, mutta tarjottavaa oli sitäkin enemmän! Pöydän kruunasi tietenkin kaksikerroksinen, kukilla koristeltu täytekakku. Kieltämättä se muistuttaa hyvin paljon hääkakkua. Puolustukseksi sanon, että kakusta oli tarkoitus tulla hennon vaaleanvihreä, mutten loppujen lopuksi jaksanut enää pitkän päivän päätteeksi värjätä massaa. Oli kiire päästä koristelemaan kakkua ja nukkumaan!




Omat juhlat ja omalle porukalle leipominen mahdollistaa uusien reseptien kokeilun. Ei ole niin vakavaa, vaikkei menisi ihan nappiin uudet testattavat! Tällä kertaa testiin pääsi voikakkupohja, joka tuli poikkeuksellisesti sokerikakkupohjan tilalle alakakkuun. Voikakkupohja oli ennestään ihan tuntematon ja ohje siihen löytyi sattumalta. Resepti + vertailua sokerikakkupohjan ja voikakkupohjan eroista tulossa lähitulevaisuudessa omaan postaukseen.
Täytteinä kerroskakussa oli kinuski- ja vadelmamousset ja toisessa kerroksessa mansikka- ja vaniljamousset. Kakku on päällystetty satin icella ja kukat tehty sokeri- ja kukkamassasta.







Kakun lisäksi tarjolla oli pieni, n. 7 hlön lohivoileipäkakku, johon tuli sekä kylmä- että lämminsavulohta, valkosuklaa- ja maitosuklaacookieita (reseptit löytyvät täältä ja täältä), kinder-juustokakku ja suklaisia kuppikakkuja. Näihin tulossa myöhemmin omat postaukset resepteineen. :)

lauantai 1. elokuuta 2015

ELÄMÄ JATKUU


Makealle persoja sukulaisia tuli käymään meidän luona, joten kakkuhan piti tietenkin leipoa kahvipöytään. Omalle porukalle on aina turvallista tehdä uusia kokeiluja kakkujen suhteen; tähänkin kakkuun kokeilin uusia mousseja ja kreemipäällystä. Myös rautalankaa käytin kukissa ensimmäistä kertaa, sitä löytyy pikkukukista.

Vaalean pohjan väliin tuli mustikka- ja valkosuklaamousset, oikein hyvältä maistuivat yhdessä. Päällinen on hennosti värjättyä valkosuklaakreemiä, joka oli kermaa helpompaa käsiteltävä ja jääkaapissa jähmettyessään koristeet pysyivät visusti paikoillaan.





Tämä viikko on vuodatettu kyyneliä. Kaikki tapahtui niin nopeaa, ettei asioita vieläkään käsitä täysin. Joka aamu olen lähdössä lenkille kahden koiran kanssa, kunnes huomaan Roomeon tyhjän pedin ja ikävän aalto tulvahtaa läpi kehon. Roomeo on nyt paremmassa paikassa. Siellä, missä sillä ei ole enää kipuja.

Roomeo ♥ 20.3.2006-30.7.2015