torstai 22. kesäkuuta 2017

LIIVATTEETON OREOJUUSTOKAKKU

Saunan ja kokon lisäksi juhannukseen kuuluu ehdottomasti hyvä ruoka! Tästä oreojuustokakusta saakin helpon ja herkullisen makuelämyksen juhannuspöytään. Oreot ovat rantautuneet Suomeen jo kauan sitten, mutta ensimmäisen kerran innostuin niistä, kun tänä keväällä Moskovan reissun aikana söin kahvilassa aivan ihanaa oreojuustokakkua. Ja sellaistahan piti kotonakin alkaa tekemään! Ensimmäisenä silmään osui Suklaapossun blogissa oleva, ihanalta kuullostava resepti. Ja hyväähän siitä tuli! Keksit imevät kosteutta itseensä ja jämäköittävät täytettä, joten liivatteita tämä juustokakku ei tarvitse. Mukavaa vaihtelua keksipohjaan tuo maidon käyttäminen voin sijaan.

LIIVATTEETON OREOJUUSTOKAKKU

Pohja
200g oreo-keksejä
n. 2 rkl maitoa

Täyte
4 dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
250g mascarponea
n. 2 rkl vaniljasokeria
n. 2 rkl tomusokeria
150g oreo-keksejä

Koristeluun
n. 100 g oreo-keksejä

Murskaa oreo-keksit pohjaa varten ja lisää maito joukkoon. Keksimurskan pitäisi pysyä koossa, kun sitä puristaa kämmenessä. Laita n. 20 cm vuoan irtoreuna tarjoilulautaselle ja vuoraa sisäpuoli esim. reunakalvolla. Voitele kalvot. Painele keksiseos vuokaan ja siirrä jääkaappiin täytteen teon ajaksi. 

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto, mascarpone sekä sokerit ja vatkaa kunnolla sekaisin. Pilko täytteeseen tulevat oreo-keksit karkeaksi murskaksi ja lisää täytteen joukkoon. Vatkaa vielä hetki, kunnes täyte paksenee. Kaada täyte pohjan päälle, painele kunnolla reunoille ja tasoita. Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli. Nauti ♥

Ja tässä vielä kuvaa Moskovassa nauttimastani herkusta... Ihan samaan makuun tällä reseptillä en päässyt, mutta tästä on hyvä jatkaa reseptin kehittelyä! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän jälkiä käynnistäsi, kommentointi ilahduttaa aina! :)